Seurakunta Pohjois-Suomen keskuksessa 1 & 2. Oulun kirkkohistoria II (Hannu Mustakallio)

Oulun uraauurtava seurakuntahistoria vuosilta 1870-1945. Kaksi osaa.

45,00

tuotetunnus (SKU) KK-63851 Osasto:

Oulun kirkkohistorian toinen osa ulottuu vuodesta 1870 sotien jälkeiseen aikaan, vuoteen 1945 saakka. Tutkimus on jaettu kahteen osaan rajavuotena 1905. Historian kirjoittaja, professori Hannu Mustakallio tekee selkoa Oulun kirkollisesta elämästä sellaisena kuin se ilmeni virallisen seurakuntaorganisaation piirissä ja vapaamuotoisena uskonnollisena aktiivisuutena.

Oulusta tuli 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen mennessä kirkollisen ja uskonnollisen elämän keskus koko Pohjois-Suomessa. Tämän asemansa Oulu myös säilytti uudella vuosisadalla, joka toi kaupunkiin heti 1900 oman piispanistuimen.

Tekijä tarkastelee Oulun omaleimaisia kirkkoherroja sekä muita pappeja, mutta myös seurakunnan aktiivisia maallikkoja, joiden panos näkyi 1800-luvun lopulta lähtien. Hän kuvaa yhtenäisen kirkollisuuden murtumista ja uusien seurakunnallisten työmuotojen nousua. Papiston ja maallikkojen keskinäinen vuorovaikutus näyttäytyi välillä vastakkainasetteluna.

Oulussa oli 1900-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle saakka yhteinen kaupunki- ja maaseurakunta, vaikka kaupunki ja maalaiskunta olivat itsenäisiä kuntia. Yhteiseen seurakuntaan kuului vielä Oulunsalon kappeli. Lopulta Oulujoki saavutti seurakunnallisen itsenäisyyden 1908 ja Oulunsalo 1910.

Kaupunki- ja maaseurakunnan välillä ilmeni jännitteitä taloudellisissa kysymyksissä ja vallankäytössä. Toisaalta esikaupunkikysymykset nousivat suuren seurakuntajaon jälkeen keskeiseen asemaan tuomiokirkkoseurakunnan piirissä.

Kirjojen näyttävä ulkoasu houkuttelee lukemaan. Runsas kuvitus dokumentoi vahvasti oululaisten kirkollista elämää. Teokset ovat samalla kertaa vankkoja tutkimuksia ja ’katselukirjoja’.

Oulun kirkkohistoria on pitkäaikaisen tutkimustyön tulos, jossa näkyy tekijän monipuolinen perehtyminen suurten murrosten aikakauteen. Hannu Mustakallio on käsitellyt Oulua ainakin osittain jo kolmessa aiemmassa teoksessaan. Kirjoittaja on Pohjois-Suomesta lähtöisin oleva kirkkohistorian emeritusprofessori, joka on erikoistunut alueelliseen kirkkohistoriaan.

Historian emeritusprofessori Jouko Vahtola kuvaa teossarjaa: ’Mustakallion tutkimus antaa monimuotoisen, elävän kuvan Oulusta ja sen kirkollisesta historiasta. Laaja teos on selkeästi jäsennetty ja helppolukuinen.’

Julkaisija: Oulun evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä.

Tekijä
Hannu Mustakallio
ISBN
9789527375600
ALV-prosentti
10,00 %
Julkaisuvuosi
2020
Kirjastoluokka
28.7109 Suomen kirkkohistoria
Sivumäärä
293 + 431