Kutsu (Rick Joyner)

Jatkoa kirjalle Petos, Taistelu, Voitto.

Yhtäkkiä olin vankilan suurella pihalla. En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt niin massiivisia muureja. Ne ulottuivat niin pitkälle kuin silmä kantoi, ne olivat kymmeniä metrejä korkeita ja hyvin paksuja. Muurin edessä oli vielä muita aitoja ja terävillä metallinpaloilla tehostettu lanka-aita. Aina muutaman sadan metrin päässä muurin päällä näkyi vartijatorni. Näin, että jokaisessa niissä oli vartija, mutta olin liian kaukana nähdäkseni mitään enempää.

Kaikki oli harmaata, synkkää ja lohdutonta, mikä tuntui olevan kuin kuvaus ihmismassasta, joka seisoi vankilan pihalla. Koko pihan alueella ihmiset istuivat omissa ryhmissään. Vanhat mustaihoiset miehet olivat omassa ryhmässään, nuoret tummaihoiset omassaan. Vanhat ja nuoret valkoihoiset miehet olivat myös erillään, samoin naiset. Tämä tuntui olevan yhteistä kaikille roduille. Kaikki, jotka olivat jollain näkyvällä tavalla erilaisia, olivat oma joukkonsa, aivan pienimpiä lapsia lukuunottamatta. Monet näyttivät liikuskelevan ryhmien välillä. Katsoessani heitä huomasin, että monet yrittivät löytää oman identiteettinsä etsimällä ryhmän, jonka kanssa heillä oli eniten yhteneväisyyksiä.

Oli kuitenkin ilmeistä, etteivät ryhmät hyväksyneet uusia jäseniä helposti. Kun katsoin näitä ihmisiä lähemmin, huomasin, että heillä kaikilla oli syviä haavoja ja useita arpia aikaisemmista haavoista. Lapsia lukuunottamatta he kaikki näyttivät olevan melkein sokeita ja kykenivät näkemään tarpeeksi vain pysyäkseen omissa ryhmissään. Jopa omissa ryhmissään he yrittivät jatkuvasti nähdä muiden mahdollisia eroavaisuuksia. Löytäessään pienenkin eroavaisuuden, he alkoivat hyökätä erilaisen kimppuun. He kaikki tuntuivat nälkäisiltä, janoisilta ja sairailta. Lähestyin vanhempaa miestä ja kysyin, miksi he kaikki olivat vankilassa. Hän katsoi minua ihmetellen, kertoen myötätuntoisesti, etteivät he olleet missään vankilassa, miten edes olin kysynyt niin hölmön kysymyksen. Osoitin aitoja ja vanginvartijoita, ja hän vastasi, ”Mitkä aidat? Mitkä vartijat?”. Hän katsoi minua niin kuin olisin loukannut häntä verisesti, ja tiesin, että jos kysyisin häneltä enemmän, hän varmasti hyökkäisi kimppuuni. Kysyin eräältä nuorelta naiselta saman kysymyksen ja sain saman vastauksen. Pian ymmärsin, että he olivat niin sokeita, etteivät edes voineet nähdä aitoja ja vartijoita. Nämä ihmiset eivät todella tienneet olevansa vankilassa.

Vartija

Päätin kysyä vartijalta, miksi nämä ihmiset olivat joutuneet vankilaan. Kun kävelin aitoja kohden näin niissä niin suuria aukkoja, että niistä olisi helposti päässyt läpi. Saavuttuani muurille näin sen olevan niin epätasaisesti rakennetun, että sen ylitse oli hyvin helppo kiivetä. Kuka tahansa olisi pystynyt helposti pakenemaan, mutta kukaan ei yrittänyt, koska he eivät edes tienneet olevansa vankeja. Päästessäni muurin harjalle näin pitkän matkan päähän ja näin myös auringon paistavan muurien toisella puolella. Se ei paistanut vankilaan muurien korkeuden ja vankilan yllä olevien pilvien tähden. Näin nuotioita vankilan pihan takaosassa, missä lapset kokoontuivat. Näiden nuotioiden savu muodosti pihan ylle sakean pilven saaden muurien varjot näyttämään tukahduttavalta ja synkältä sumulta. Ihmettelin, mitä he polttivat. Kuljin muurin päällä kunnes tulin vartijatornille. Olin yllättynyt nähdessäni vartijan pukeutuneen hienoon pukuun. Hänellä oli myös kaulus, joka osoitti hänen olevan jonkinlainen saarnaaja tai pappi. Hän ei ollut hämmästynyt nähdessään minut, luultavasti hän oletti minun myös olevan vartijan. ”Hyvä herra, miksi nämä ihmiset ovat vankilassa?”, minä kysyin. Kysymykseni häkellytti hänet ja näin pelon ja epäilyksen laskeutuvan hänen päälleen kuin peitteen. ”Mikä vankila?” hän kysyi. ”Mistä sinä puhut?” ”Puhun ihmisistä tämän vankilan pihalla”, sanoin tuntien epätavallista rohkeutta. ”Sinä olet ilmeisesti vanginvartija, koska olet vartijatornissa, mutta miksi olet pukeutunut tuolla tavoin?”, minä jatkoin. ”Minä en ole vanginvartija! Minä olen evankeliumin palvelija. Minä en ole heidän vartijansa – minä olen heidän hengellinen johtajansa. Tämä ei ole vartitijatorni, tämä on Herran huone! Poika, voit luulla kysymystesi olevan huvittavia, mutta minua ei naurata!” Hän tarttui aseeseensa ja näytti valmiilta ampumaan minut.

Tekijä

Rick Joyner

ISBN

9519789752860

ALV-prosentti

10,00 %

Julkaisuvuosi

2000

Sivumäärä

160

Sidonta

Nid